2016/03/23

NEW IN // MAKE-UP


Olen näemmä maaliskuun aikana hankkinut reilummin uutta kosmetiikkaa joten ajattelin että nämä ansaitsevat oman esittelynsä. Suurin osa on vanhoja tuttuja suosikkeja, mutta on joukkoon mahtunut muutama uusikin tuttavuus. Mary-Lou korostuspuuteri oli positiivinen yllätys joka on ollut päivittäisessä käytössä. Oikeastaan huulipunia lukuunottamatta kaikki seuraavat ovat käytössä päivittäisessä meikissä.

MAC Glaze Lipstick - Pervette
Tämä oli jo toinen huulipuna samaa sävyä. Kyseessä on MAC:n Glaze puna sävyssä Pervette. Glazet ovat kevyitä punia, joissa mukana hieman shimmeriä. Pervette on kylmään taittava vaaleanpunainen, ja tämä on ollut käytössä jokapäiväisessä arkimeikissä ahkeraan. Ostin punan Köpiksen kentältä jossa MAC:t ovat mielestäni hieman halvempia kuin Suomessa. Pitää ensi kerralla katsoa hinta vertailun vuoksi.



Chanel Rouge Allure - 104 Passion
Uusi tuttavuus! Etsin pitkään kylmää, siniseen taittavaa intensiivistä punaista. Väittäisin että tässä ollaan asian ytimessä ja olen todella tyytyväinen valintaan. Chanel oli merkkinä hieman tyyriimpi, mutta toistaiseksi käytössä puna on osoittautunut käytössä todella laadukkaaksi. Väri säilyy virheettömänä huulilla jopa useita tunteja ja silti puna on jopa hieman kosteuttavan oloinen, eikä ollenkaan kuivattava.

Estee Lauder Day Wear Sheer Tint
Kevyesti sävyttävä päivävoide suojakertoimella. Tämä lienee YSL:n valokynän jälkeen pisimpään käytössäni ollut tuote. Käytän tätä kutakuinkin joka päivä, joko meikin alla tai pelkästään tasoittamaan ihon sävyä. Tuote on kevyt mutta kosteuttava ja jättää iholle hieman päivettyneen värin. Jos en ole lisännyt muuta meikkiä päälle, olen monasti saanut kuulla kysymyksen olenko ollut lomalla viime aikoina.


Saint Laurent Radiant Touch - 01
Legendaarinen valokynä ei varmaan kauheasti tarvitse esittelyitä. Tämä on ollut käytössä varmaan sen 10 vuotta. Käytössä sävy 01, joka on vaaleampi, enemmän korostukseen sopiva. Valokynää ei kannata käyttää peitepuikkona tai meikkivoiteena, voide sisältää pieniä valoa heijastavia pigmenttejä ja vaikka värisävy olisi täysin ihoa vastaava saattaa valo tehdä tepposet. Käytän itse korostamaan mm. kulmia ja huulen kaarta.

The Balm-Mary Lou Manizer aka Luminizer
Uusi tuttavuus! Olen noin yleisesti kaiken kimmeltävän ja hohtavan ystävä, joten ei tarvinne korostaa että olin myyty ajatukselle heleyttävästä korostuspuuterista heti. Taannoin luin arvostelun jossa kehuttiin Luminizeria ja koska hinta ei päätä huimannut tilasin tuotteen testiin. Siitä saakka olen ollut myyty tälle. Puuteri on kullanhohtoinen, ja jo pieni määrä riittää saaman freesin hehkun poskipäille ja kulmaluille.

Max Factor Masterpiece Mascara
Myönnän, ripsväriosastoni on pitkälti markettikamaa ja Max Factorin Masteripiece on ollut ahkerassa käytössä viimeisen vuoden tai pari. Ripseni ovat suhteellisen pitkät mutta hennot ja tönkkösuorat. Aikanaan jaksoin taivuttaa ripset, mutta luovuin tästä, koska se kuormitti ripsiä. Ripsiväri levittyy tasaisesti ja yhdellä levityskerralla saa luonnolliset ripset, useammalla kerroksella enemmän draamaa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti