2016/03/16

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN NAHKATAKKI

Tämän päivän teema on selkeästi ollut se että mieltään saa muuttaa aina ja vailla varsinaista syytä. Eilen valitsin kuvia postaukseen jossa piti kirjoitella uudesta talvitakista jonka vihdoin löysin vuoden alun aleista. Toinen vaihtoehto oli kirjoitella viime aikojen meikkihankinnoista. Aamulla taas paloi hermo vaatekaappiin ja aloitin urakan hankkiutua eroon isosta osasta sisältöä, jolla ei ole ollut käyttöä. Tästä inspiroituneena aloitin kirjoittamaan ostamisesta ja kuluttamisesta yleensä.

Loppujen lopuksi päätin kuitenkin kirjoittaa päivän (tai viikon) kohokohdasta, eli läpenevästä aurinkoisesta ilmasta, joka toisinsanoen tarkoitti kevään ensimmäistä nahkatakkikeliä!



Päivällä lähdin hoitamaan asioita ja ikkunasta ulos kurkatessa totesin että tänään saa olla tämän kevään ensimmäinen päivä jolloin ulkona tarkenee nahkatakissa. Niinpä päivällä on tullut suhattua asioilla, tapaamisessa ja illalla vielä kaupassa nahkatakissa. Olin tosin liikenteessä autolla eikä ulkona tullut siksi vietettyä pidempää aikaa. Olisi saattanut tulla vielä hieman kylmä. Kietaisin myös ison lämpimän villahuivin kaulaa lämmittämään ja hyvin tarkeni. Sieltä se kevät tulee.

Hoidin juoksevia asioita ja tapasin kaveria yhteistyökuvioiden merkeissä, joten tarkoitus oli vetäsitä päälle jotain mukavaa ja helppoa. Synttärilahjalaukku on ollut siinä hyvä ostos sillä tuo on yhdistettävissä asuun kuin asuun, tällä kertaa rokimpaan nahkatakkiin. Löysin mustan Biker-mallisen nahkatakin sattumalta syksyllä Zarasta kun olin jo ehtinyt luopua ajatuksesta löytää mieleisen mallin.


Olen muuten täysin hullaantunut tuohon viikonloppuna ostamaani Chanelin syvänpunaiseen huulipunaan. Metsästin täydellistä sävyä pitkään ja tämä on kuin onkin juuri sitä mitä etsin. Vaikka punainen väri tuntuu nude-huuliin tottuneelle aika dramaattiselta muutokselta tuntuu että huulia tekisi mieli punata vaikka kauppareissulle. Sen verran vaatii totuttelua että vielä toistaiseksi olen toimistolla pysytellyt vielä neutraalimmassa skaalassa mutta mielessä on jo dramaattinen yhdistelmä vahvaa silmämeikkiä, punaiset huulet ja tummaa pitsiä...

Leather jacket - Zara | Sweater - By Pia's
Jeans - Gina Tricot | Bag - Saint Laurent

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti