2015/02/28

VALINNAN VAIKEUTTA

Terveisiä vaan sohvan pohjalta! Alkuviikosta pamahti niskat jumiin niin ettei pää kääntynyt ja olisi pitänyt vaan kuunnella kropan viestejä. Jatkoin hommia saikusta huolimatta ja niinpä sitten torstai-iltana alkoi tuntumaan keuhkoissa pahalta ja perjantaina flunssa.

Olo on koko ajan ollut taudista huolimatta hyvä - ei kuumetta, ei lihassärkyä eikä muuta kolotusta. Mutta koska keuhkoissa on tuntunut pahalta niin urheilemaan tai ulos ei ole ollut asiaa. Niinpä pari päivää on kulunut sohvan pohjalla hömppää telkkarista tuijottaen ja verkkokauppoja koluten.

Koska kaappien siivoilua ja ostolakkoa on takana nyt kaksi kuukautta niin olen antanut itselleni luvan ostaa jotain harkittua mukavaa. Ainoa vain että valinta tuntuu niin kovin vaikealta! Keräsin kollaasin muotoon juttuja jotka ovat kaikki jo eksyneet ostoskoriin mutta mitään en ole näistä vielä tilannut kun en ole osannut päättää. Osa on ollut hankintalistalla jo pitkään, osa on uusia tuttavuuksia. Vaikka en uusia käsilaukkuja periaatteessa tarvitse ensimmäistäkään niin jotenkin silmä vain löytää kaikkia uusia söpöyksiä. Tuo kollaasin hempeän vaaleanpunainen Rebecca Minkoffin laukku olisi kyllä oikea karkki keväälle!


By Malene Birger Mihanna Hat | Clare V. Leopard Foldover Clutch |
TopShop Cardi | Day Birger et Mikkelsen Jeans |
Rebecca Minkoff Avery Bag | Valentino Rockstud Heels | 
Saint Laurent Monogramme Bag

2015/02/25

WEEK #8 - TIME TO TREAT YOURSELF

Viime viikon katsausta kirjoitellessa piti oikein kurkata kalenteriin ja miettiä mitä kiinnekohtia viikossa oli sillä arkipäivät tuntuvat livistäneen kokonaan johonkin. Toki viikkoon kuului muutama huomiota vienyt asia, kuten auton koeajoa ja tyttöjen viikonloppua, mutta silti: viime viikko oli ensimmäinen viikko jolloin en käyttänyt mitään tuotetta loppuun tai saanut vaatetta kiertoon, tosin en myöskään hankkinut ensimmäistäkään vaatetta tai kosmetiikkaa.

Ensimmäinen reaktio oli pettymys, en siis saanut aikaan mitään konkreettista. Pienen sulattelun jälkeen alkoi valokin pilkahdella. Olen siis käyttänyt vuoden alusta aktiivisesti purkinpohjia ja muita jämiä pois. Jossakin vaiheessa lienee luonnollista että aktiivisessa käytössä on muutama tuote, eivätkä ne toivottavasti kulu loppuun viikottaisella tahdilla. Ja kun olen selkeästi päättänyt käyttää olemassa olevaa kosmetiikkaa pois niin hetkittäiset heräteostokset ovat vähentyneet huomattavasti aiemmasti. Tietenkin joudun tunnustamaan että vaatekaapin perkaamisen kanssa olen pinnannut edelleenkin varsin lahjakkaasti.

Koska tämä viikko on viimeinen viikko vuoden kahdesta ensimmäisestä kuusta totesin saattaisi olla aika pienelle motivaatiobuustille. Eli luvan kanssa saa hankkia jotain mukavaa. Ja sitäkin suuremmalla syyllä kylppärin altaan viereen on pinottu muutama putelinjämä viimeisteltäväksi.

Tänä vuonna on tullut osteltua hieman meikkejä muutaman vaatteen lisäksi

2015/02/18

Week #7 - Small Steps

Laiska bloggaaja jatkaa sinnittelyä ja yrittää pysyä omassa haasteessaan edes jotenkuten. Vuoden alun huumassa vaatekaapin kuriin laittaminen tuntui, ei nyt helpolta, mutta ei ylitsepääsemättömältäkään tehtävältä. Nyt kun työt, jumpat ja arki ovat täyttäneet kalenterin niin tuntuu kuin edessä olisi vähintään Mount Everestin kokoinen haaste.

Mutta takaisin vuoden seitsemänteen, helmikuun toiseen viikkoon. Kyseinen viikko oli ensimmäinen varsinainen paluu arkeen. Aiemmat viikot kuluivat reissatessa vapaa-ajalla tai työn puolesta. Olin asettanut toiveita sen suhteen että kun tämä "arki" koittaa niin pääsen oikeasti vaatekaapin kimppuun. Ja kilin kellit...

Kuluneen viikon saldo on varsin lyhyt
...Paul Mitchellin Extra Body -shampoo käytetty loppuun

Tuo Paul Mitchellin shampoo oli kyllä aikamoinen pettymys ja iso pullo tulikin käytetyä loppuun lähes pelkällä sisulla ja päättäväisyydellä. Oma tukkani on kyllä paksu, mutta hius on hyvin ohutta tai liukasta, joten tukka on yleensä viimeistään iltapäivällä aivan littana. Kuvittelin lukeneeni tuosta hyviä arvosteluita, mutta ei ainakaan itsellä toiminut. Shampoo ei lisännyt volyymia hiuksiin normaalia Tigiä enempää, mutta tukka tuntui likaiselta jo pesua seuraavana päivänä. Varsinkin jos tukkaan lisäsi muotoilutuotteita (edes lämpösuojaa) tunne oli entistäkin pahempi.

Vaikka kosmetiikkaa on tarkoituksella tullut käytettyä tuote kerrallaan ei vaatepuolen projekti ole edennyt oikeastaan lainkaan. Otin viikolla muutamat kuvat vaatteista joita olin ajatellut tuupata Facebook-kirpparille mutta ne jäivät odottelemaan julkaisua. Jos tämän viikon taski olisi se että saan ainakin 5 juttua sinne myyntiin. Ei pitäisi olla mahdoton tavoite.

Kukkia ei lasketa haasteeseen mukaan, niitä saa ostella vapaasti! :)

"A journey of a thousand miles begins with a single step."
- Lao-tzu

2015/02/16

Week #6 - Forgiving is Wisdom

No johan, huomasin että edellisen viikon tilanne oli kirjaamatta. Eli otetaan nyt alkuun yksi kerrallaan vanhempi viikko ensin. Tosin viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet sen verran kiireessä matkustellessa, töiden ja urheilujen kanssa ettei pahemmin ollut tullut ostettua mitään. Toisaalta ei se kaappien siivouskaan ole edennyt.

Viikko kului Intiassa. Suurin osa ajasta meni toimistolla töiden parissa joten kiusauksiakaan ei pahemmin ollut.
...kulutin loppuun L'Occitanen käsirasvan
...kulutin loppuun yhden deodorantin (ja olin pulassa kun Intiasta ei niin vain löytynyt uutta tilalle)
...ostin minidödön joka oli odotuksia parempi

Käytiin viikolla useampana iltana ulkona syömässä, ja kertaalleen vierailtiin myös viinitilalle. Intialainen viini oli, no, erilainen makuelämys. Positiivista oli että viikon aikana ehdin urheilla suunnitelmien mukaan. Olin jopa yhtenä aamuna hotellin punttisalilla vähän yli kuusi jotta ennen toimistopäivää jumppailemaan.

Keskellä viikkoa huomasin että deodorantti jonka kuvittelin riittävän viikon reissulle veteli viimeisiään. Unohdin kauppakeskuksessa käydessä lähteä etsimään uutta joten kipitin yksikseni hotellin lähellä sijaitsevaan shopping malliin. Tiesin ennakkoon varautua ongelmiin, mutta ilmeisesti ainakin roll-on mallinen deodorantti on harvinaisempi ilmestys Intiassa. Loppu hyvin, kaikki hyvin - noin eurolla tarttui mukaan minikokoinen deo jolla loppureissu sujui oikein mallikkaasti ja hyvän tuoksuisena.

Viiniä ja palmuja...
“To forgive is wisdom, to forget is genius.” 
- Joyce Cary

2015/02/12

Minne päivät katoaa

Mietin pari päivää sitten myöhään kotiin palattuani mihin kaikki aika katoaa kun tuntuu ettei mitään ehdi tekemään. Vietin eilen kotitoimistopäivää ja mielenkiinnosta seurasin hieman mitä normipäivänä tulee tehtyä ja nappailin kuvia. eilen mitä kaikkea päivän aikana tulee tehtyä

7:45 Päivä alkoin normaalia myöhemmällä herätyksellä, etäpäivän etu on ettei tarvitse välittää jos on huono hiuspäivä tai kaapista ei löydy mitään päällepantavaa. Selailin kännykällä hetken verkossa ja pistin pyykkiä koneeseen pyörimään ja täytin tiskikoneen




8:30 Avasin läppärin ja aloin hoitaa sähköposteja. Söin samalla aamupalan. Ennen lounasta ohjelmaan kuului sähköposteja, paperitöitä, pari puhelua ja yksi live-kokous. Olin elätellyt toiveita että skippaan lounaan ja käyn vetäisemässä lenkin kun aurinko paistoi. Tämä oli kuitenkin turha toive, puhelin soi sen verran tiuhaan että nappailin lounaaksi edellispäivän kanaa puheluiden lomassa. Päivä jatkui samaa rataa muutamassa puhelinpalaverissa jonkin verran yli viiteen saakka. Ehdin jossain välissä tyhjentää astianpesukoneen, heitellä pyykit kuivuriin ja uudet tilalle pesuun.

17:45 Jumppakamat kasaan ja salille. Normin alkulämpän sijaan vetäisin pari kilsaa juoksumatolla kun oli tullut istuttua koko päivä. Sen jälkeen selkätreeni, johon kuului mm. maastavetoja ja kulmasoutuja tangolla, pari selkäliikettä ylätaljassa ja muutama ojentajaliike. Aikaa kului loppujen lopuksi puolitoista tuntia. 




19:45 Salin jälkeen pika-pyrähdys kauppaan. Kärryyn salaattiainekset jotka olivat päässeet loppumaan kotoa. Ja pari purkkia mantelimaitoa! Testasin tuota alkuvuodesta kertaalleen ja ainakin vielä tuo maistuu ihanan suklaiselle ja olen silloin tällöin ottanut lasillisen jälkkärin sijaan. Kun pääsin kotiin ruokakassi jäi hetkeksi keittiöön odottamaan purkamista kun jumituin täysin sohvalle. Katselin hetken Juttaa ja superdiettejä. Hetken hengähdyksen jälkeen ostokset jääkaappiin ja ruokaa laittamaan.


20:30 Koska kello oli jo sen verran reilusti tuli ruuan kansas mentyä melkolailla siitä missä aita on matalin. Possua, salaattia ja vihanneksia. Vaikka (teko)syy olisi mikä yritän pitää siitä kiinni että arkisin ruoka on terveellistä. Ei missään tapauksessa eineksiä, ja pitsaa tai muuta herkkua vain viikonloppuisin eikä silloinkaan joka viikko. Ainoa paheeni lienee sushi, joka ei olleksi ole pahimmasta päästä! :) Kello oli loppujen lopuksi vähän vaille kymmenen kun sain ruuan lautaselle. Söin, surffasin tunnin verran verkossa ja silmäilin sivusilmällä telkkaria. 



00:00 Pehkuihin!

2015/02/10

Week #5 - On the Road (again)

Viidennen viikon raportti hieman jälkijunassa. Viides, ja samalla tammikuun viimeinen viikko vaihtui työreissussa Intiassa joten tekstin viimeistely ja julkaisu jäi puolitiehen.

Kuluneen viikon aikana
...ostin uuden Estée Lauderin päivävoiteen
...Espritin tilaus odotti kotona josta kotiin jäi neulemekko, sekä kaksi puseroa
...ostin Conversen hupparin
...kulutin loppuun Kreikan tuliaisina ostetun oliiviöljyvartalovoiteen (joka ei meinannut loppua sitten millään :))

Espritin neulepusero ja laskeutuva valkoinen pusero olivat jo aiemmin myymälässä sovitetut joten tiesin että nuo tulen tilauksesta pitämään. Lisäksi mukana oli musta ihan "perus" neulemekko jollaista olin kaipaillut töihin sekä valkoisesta paidasta toinen koko jota myymälässä ei ollut. Koko tilauksesta lähti kotiin vain tuo isompi pusero joten harkittuja ostoksia nuo olivat kaikki. Viikon ainoa heräteostos oli tuo Conversen huppari, nuo ovat Intiassa huomattavasti halvempia ja lisäksi liikkeessä oli Winter-sale, joten hinnasta sai vielä 50% alennusta. Katson nyt vielä jääkö tuo itselle vai annanko tuliaisiksi...

Tuo Estée Lauderin päivävoide (Sheer Tint DayWear) on ehdoton suosikki ja tuskailinkin viikon verran ilman kun edellinen loppui Thaimaan-reissussa ja jätin uuden ostamisen vasta Intian-lennolle kun hinta on koneessa kympin verran halvempi kuin esim. Ruotsin-laivalta ostaessa. En muista paljon hinta olisi Helsinkgin kaupoissa ollut mutta pärjäsin viikon kuitenkin meikkivoiteella, vaikkakin nykyisin jätän arkikäytössä useimmiten meikkivoiteen pois kun tykkään tuosta päivävoiteen kevyemmästä tunteesta paljon enemmän.

Asiaan liittymätön random picture toimistolta