2016/08/15

FLOW STATE OF MIND



Blogit pursuavat juttuja Flowsta, joten ajattelin poiketa hieman kaavasta ja kirjoittaa kokemuksista Flow-ensikertalaisen silmin. Eilinen päivä Flowssa oli tosiaan ensimmäinen kosketus kyseiseen festariin ja hyvinhän tuolla viihtyi. Monessa kohtaa näki että järjestelyihin oli panostettu todella huolella, valitettavasti löytyi myös muutama asia joiden osalta toteutus ontui.

Päätin lähteä tänä vuonna mukaan Flow'hun aika viime metreillä hankkimalla lipun sunnuntaille mielessä lähinnä Sia, Alma ja New Order. Ajoitus oli aika loistava, sillä pari päivää myöhemmin myös sunnuntai myytiin loppuun. Päivän lippu oli muihin vaihtoehtoihin nähden suhteellisen tyyris ja jos aikataulut olisivat antaneet myöden olisi kahden päivän lippu ollut parempi vaihtoehto.


Aloitettiin päivä brunssin merkeissä josta jatkettiin paikanpäälle. Kelien kanssa kävi enemmän kuin loistava tuuri. Aamulla keli oli vielä lohduton vettä tullessa kuin saavista kaataen salamoinnilla höystettynä. Kun lähdettiin liikenteeseen aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja päivän aikana oli vain yksi lyhyt sadekuuro.

Nähtävää olisi itseasiassa ollut enemmän kuin yhden päivän aikana ehti järkevästi koluta. Ruokia olisin mielelläni testaillut enemmänkin, sillä ruokatarjonta oli mahtava! Samalla kerralla oli mahdollista maistella ruokia paikoista kuten Sinne, Farang, Levant ja Kabuki.



Alueen visuaalisuuteen oli selkeäasti panostettu paljon ja nähtävää oli paljon muutakin kuin
artistit. Musiikin suhteen oli paljon valinnanvaraa, toisaalta lavojen välillä oli etäisyyttä ja aika-ajoin osa kulkureiteistä tuntui jumiutuvan. Eli kannatti jo ennakkoon miettiä ne esiintyjät jotka halusi varmasti nähdä. Kaikista surkeinta taisi olla Sian keikan aikana: Porukka ryysäsi lavaa kohden vielä reilusti keikan alkamisen jälkeen ja paikka paikoin näytti aikamoiselta töinimiseltä.

Flow 2016 plussat
+ Sijainti
+ Visuaalisuus
+ Valinnanvara artisteissa
+ Ruokatarjonta
+ Muu oheisohjelma

Flow 2016 miinukset
- Tungos ja jonotus
- Puuroutuvat kulkureitit
- Vessojen vähyys
- Päivälipun hinta
- Päällekkäiset ohjelmat


Päivä ja koko ilta oli kyllä mahtava vaikka tänään väsyttikin aika lailla ja taisi vähän päähänkin koskea. Jos ei jonottamista ja ryysistä oteta huomioon niin oli kyllä festari omaan makuun. Jos aikataulut natsaavat niin ensi vuonna voisi harkita lähteä mukaan fiilistelemään tunnelmaa. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti