2015/11/23

VÄHEMMÄN SUORITTAMISTA

Luonnoksen aikaleimasta päätellen olen mietistellyt aihetta jo pitkälti toista kuukautta mutta en silti ole saanut aihetta puettua sanoiksi.

Kevät oli töissä kamalaa kiirettä ja kesäloma alkoin niin, etten tiennyt miten päin olisi vapaalle osannut siirtyä. Loma oli tänä vuonna lyhyempi koska lomapäiviä olisi tarkoitus säästää talven aurinkolomaa varten. Niinpä syksy jatkui pikaisesti, kiireisempänä. Koko syksy onkin ollut yhtä muistilistaa ja tehtävää.

Parin viime kuun aikana olen huomannut että myös mielekkäistä asioista alkoi muodostua taakka. Työ, liikunta ja harrastukset alkoivat tuntua enemmän tai vähemmän suorittamiselta kalenterin kertoessa mitä seuraavaksi tulisi tehdä. Kirjoittaminen oli ensimmäinen listalta pudonnut asia, koska tämä on ajanvietettä. Seuraavaksi sitten vähenivät urheilukerrat kunnes lopulta into lopahti kokonaan. Pienen tauon jälkeen kynnys päästä normaaliin rytmiin takaisin kasvoi suuremmaksi ja suuremmaksi...


Jokin aika sitten kypsyi ajatus siitä, että suunta ei ole oikea ja jonkin pitäisi muuttua. Aloitin pienellä askeleella, jolla oli kuitenkin suuri merkitys. Viimeisenä parina viikonloppuna ei ole uhrattu ajatustakaan töille, sen sijaan on syöty ulkona, mökkeilty ja grillattu takassa herkkuja, saunottu ja vain oltu.

Tunnistan että olen suorittaja-ihminen. Tietyssä tilanteessa tästä muodostuu taakka, ja siksi olisikin hyvä oppia tunnistamaan milloin arkiset asiat muuttuvat suorittamiseksi, jotta korjausliikkeet ovat mahdollisia. Loppuvuoden ajan yritän muistaa pitää seuraavat neljä tavoitetta mielessäni, katsotaan olisiko tuolloin tarttunut jo jotain oppiakin mukaan...



1. Jos jokin tuntuu väärältä älä tee sitä
2. Opettele sanomaan useammin "ei" jos siltä tuntuu
3. Älä tee asioita vain muiden miellyttämiseksi
4. Älä pode huonoa omaatuntoa siitä että jätät jotain tekemättä
5. Laske irti siitä mitä et voi hallita



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti