2016/03/28

DINNER AT FARANG

Rakastan aasialaista ruokaa kaikkine makuineen ja lämpöisine mausteineen. Juuri viikonloppuna taisin eräässä keskustelussa nostaa Farangin top5-ravintoloideni joukkoon perustuen tuoreeseen kokemukseen. Kävimme nimittäin viime viikolla syömässä Faragissa illallista. Meitä oli yhteensä neljä henkeä syömässä mukana muiden kanssa myös kummityttöni. Tällä kertaa emme ottaneet maistelumenuja vaan päätimme luottaa listan suosikkeihin ja muutamaan vielä testaamattomaan annokseen.

Vaikka Farang kuuluu ehdottomasti edelleen omiin suosikkeihini oli viimeinen visiitti aavistuksen väsynyt aiempiin kertoihin verrattuna. Palvelu oli edelleen ylivoimaista ja ruokakin oli kaikin puolin hyvää, mutta ei kuitenkaan jaksanut yllättää samalla tavalla kuin aiemmin. Valitsimme kaikille alkudrinkit sekä kaksi alkuruokaa ja neljä pääruokaa. Erityinen kiitos henkilökunnalle siitä että seurueemme kala-allergikon ruokavalio huomioitiin niin hyvin, mikä ei aasialaisessa keittiössä ole itsestäänselvyys.

Aloitimme vihersimpukoilla ja grillatulla possunkyljellä alkupaloiksi. Tämä versio simpukoista ei ollut yhtä hyvä kuin aiemmin maistamani, jotka mielessä tilailin alkupaloja. Grillattu possunkylki puolestaan oli positiivinen yllätys. Ylikypsä possu oli kääritty lehtiin ja grillattu sormisyötäväksi. Di chilikastike oli mukavan polttavaa, mutta ei kuitenkaan tulista.

Green shell Mussel roasted coconut dressing / Vihersimpukka ja paahdettu kookosdressing 

Chin La Lot Street style / Cha plu -lehteen käärittyä grillattua possunkylkeä

Pääruuat saapuivat hieman eriaikoihin pöytään. Tilasimme listalta molemmat talon klassikkoannokset, pehmeäkuorista taskurapua ja karamellipossua. Taskuravun salaatti vihreästä mangosta oli ihanan raikasta ja toimi hyvänä vastapainona raskaammille ruuille. Karamellipossu oli ihanan rapeaksi paistettua, tosin niin makeaa ettei kokonaista annosta voinut kuvitella syövänsä sellaisenaan. Riisiviinietikkakastike taittoi makeutta jalimellä maustettu taskuravun salaatti tasapainotti hapokkuudellaan oivasti tämän annoksen makeutta.

Possun ja taskuravun jälkeen jatkoimme lammassataylla ja marmorihärällä. Marmorihärkä oli tämän kertaisista annoksista oma suosikkini. Tosin sanottakoon että annoksen herkät maut olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa jos se olisi tuotu pöytään heti alkuruokien jälkeen. Nyt muiden annosten vahvat maut jyräsivät sen alleen. Naudan kypsyys oli juuri täydellinen ja minttusalaatti raikas. Lammassatay oli annoksena hyvin tuju, makumaailma muistutti jotenkin Intian curryja. Saattaa olla että vatsa oli jo täynnä, mutta annos tuntui turhan tymäkältä, melkeinpä tunkkaiselta.

Crispy softshell crab salt & pepper / Pehmeäkuorista taskurapua ja vihreää mangoa

Crispy pork & palm sugar caramel / Rapeaksi paistettua karamellipossua


Grilled marble beef & roasted rice / Grillattua marmorihärkää ja paahdettua riisiä 

Roasted lamb Satay / Rapeaksi paahdettua karitsan kylkeä ja pähkinäistä satay-kastiketta 

Alku-  ja pääruuissa oli sen verran rutkasti syötävää ettei jälkiruualle jäänyt juurikaan tilaa. Pöytäseura tilasi jälkiruokia, itse korvasin jälkiruuan hedelmäisellä cocktaililla. Kuitenkin naapurin jälkiruoka näytti sen verran hyvältä että sitä piti hieman maistaa. Vaikka en niin makeista jälkiruuista perusta niin kookosvanukas ja mandariinisorbetti nousi jälkiruokasuosikiksi ja ajatuskin annoksesta saa nytkin veden kielelle.

Kaiken kaikkiaan ilta oli ihana ja meillä kävi hyvä tuuri pöydän kanssa. Istuimme nimittäin tällä kertaa loungen puolella ja vaikka hieman vierastin pienten pöytien ääressä ruokailua oli rauhallinen nurkkaus muuten täpötäydessä ravintolassa pienempi paha. Aiemmilla kerroilla ollaan nautittu maistelumenut ja ensi kertaa silmällä pitäen yritän muistaa valita enemmän freesejä ruokia salaatteineen, sillä tämän kerran ruuat tuntuivat aavistuksen verran turhan tuhdeilta.

Golden triangle / Kookosvanukasta ja mandariinisorbettia

Farang on edelleen yksi suosikkiravintoloistani, mutta ei ehkä enää niin kirkkaasti kärkikastissa kuin aiemmin. Olisi mukava löytää uusia suosikkeja joten vinkit otetaan ilolla vastaan!

2016/03/23

NEW IN // MAKE-UP


Olen näemmä maaliskuun aikana hankkinut reilummin uutta kosmetiikkaa joten ajattelin että nämä ansaitsevat oman esittelynsä. Suurin osa on vanhoja tuttuja suosikkeja, mutta on joukkoon mahtunut muutama uusikin tuttavuus. Mary-Lou korostuspuuteri oli positiivinen yllätys joka on ollut päivittäisessä käytössä. Oikeastaan huulipunia lukuunottamatta kaikki seuraavat ovat käytössä päivittäisessä meikissä.

MAC Glaze Lipstick - Pervette
Tämä oli jo toinen huulipuna samaa sävyä. Kyseessä on MAC:n Glaze puna sävyssä Pervette. Glazet ovat kevyitä punia, joissa mukana hieman shimmeriä. Pervette on kylmään taittava vaaleanpunainen, ja tämä on ollut käytössä jokapäiväisessä arkimeikissä ahkeraan. Ostin punan Köpiksen kentältä jossa MAC:t ovat mielestäni hieman halvempia kuin Suomessa. Pitää ensi kerralla katsoa hinta vertailun vuoksi.



Chanel Rouge Allure - 104 Passion
Uusi tuttavuus! Etsin pitkään kylmää, siniseen taittavaa intensiivistä punaista. Väittäisin että tässä ollaan asian ytimessä ja olen todella tyytyväinen valintaan. Chanel oli merkkinä hieman tyyriimpi, mutta toistaiseksi käytössä puna on osoittautunut käytössä todella laadukkaaksi. Väri säilyy virheettömänä huulilla jopa useita tunteja ja silti puna on jopa hieman kosteuttavan oloinen, eikä ollenkaan kuivattava.

Estee Lauder Day Wear Sheer Tint
Kevyesti sävyttävä päivävoide suojakertoimella. Tämä lienee YSL:n valokynän jälkeen pisimpään käytössäni ollut tuote. Käytän tätä kutakuinkin joka päivä, joko meikin alla tai pelkästään tasoittamaan ihon sävyä. Tuote on kevyt mutta kosteuttava ja jättää iholle hieman päivettyneen värin. Jos en ole lisännyt muuta meikkiä päälle, olen monasti saanut kuulla kysymyksen olenko ollut lomalla viime aikoina.


Saint Laurent Radiant Touch - 01
Legendaarinen valokynä ei varmaan kauheasti tarvitse esittelyitä. Tämä on ollut käytössä varmaan sen 10 vuotta. Käytössä sävy 01, joka on vaaleampi, enemmän korostukseen sopiva. Valokynää ei kannata käyttää peitepuikkona tai meikkivoiteena, voide sisältää pieniä valoa heijastavia pigmenttejä ja vaikka värisävy olisi täysin ihoa vastaava saattaa valo tehdä tepposet. Käytän itse korostamaan mm. kulmia ja huulen kaarta.

The Balm-Mary Lou Manizer aka Luminizer
Uusi tuttavuus! Olen noin yleisesti kaiken kimmeltävän ja hohtavan ystävä, joten ei tarvinne korostaa että olin myyty ajatukselle heleyttävästä korostuspuuterista heti. Taannoin luin arvostelun jossa kehuttiin Luminizeria ja koska hinta ei päätä huimannut tilasin tuotteen testiin. Siitä saakka olen ollut myyty tälle. Puuteri on kullanhohtoinen, ja jo pieni määrä riittää saaman freesin hehkun poskipäille ja kulmaluille.

Max Factor Masterpiece Mascara
Myönnän, ripsväriosastoni on pitkälti markettikamaa ja Max Factorin Masteripiece on ollut ahkerassa käytössä viimeisen vuoden tai pari. Ripseni ovat suhteellisen pitkät mutta hennot ja tönkkösuorat. Aikanaan jaksoin taivuttaa ripset, mutta luovuin tästä, koska se kuormitti ripsiä. Ripsiväri levittyy tasaisesti ja yhdellä levityskerralla saa luonnolliset ripset, useammalla kerroksella enemmän draamaa.


2016/03/20

COAT INSPO


Piti edelleenkin kirjoitella uudesta takista jonka löysin jo aikaa sitten aleista mutta päädyin palaamaan Pinterestin inspis-kollaaseihin. Olen panostanut viimeiset puolen vuoden aikana aiemmin laimminlyötyyn osastoon eli takkeihin ja hankkinut kolme takkia viimeisen puolen vuoden aikana. Kaksi näistä on ollut hakusessa jo pitkään; toinen oli musta nahkatakki ja toinen taas tumma villakangastakki.

Villakangastakkia metsästäessä keräsin Pinterestiin joukon kuvia takeista, joissa kaikissa oli sitä jotain. Pinnailin myös vaaleampia takkeja ja väljempiä malleja, vaikka hakusessa olikin nimenomaan tumma siisti slimmi takki.

Vaikka akuutti tarve on nyt täytetty ja uusi musta villakangastakki löydetty jäi inspis-kollaaseista poltteleman vielä tuo vaaleampi takki kevääksi. Nyt kun aurinkokin on pilkahdellut ja kevät tekee tuloaan niin en voi sille mitään että mieli haikailisi jotain kevyempää ja rennompaa. Nämäkin asukokonaisuudet ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan herkullisia. Vaalean villakangastakin yhdistäisin rennosti valkoisiin tai vaaleisiin farkkuihin ja kevyeen pusesoon tai sitten neulemekon pariksi. Saattaa olla että sopivan version tullessa vastaan sorrun vielä yhden takin hankkimiseen...



Mitenkäs siellä, millaiset takit inspiroivat tällä hetkellä?

2016/03/19

WINE O'CLOCK

Viinien ystävät ehtivät vielä tänään messukeskukseen Viininystävän päiville. Kävin paikalla eilen - autolla. Sen verran kovasti nimittäin harmitti juuri tälle viikonlopulle osunut flunssa. Oli nimittäin astetta haastavampaa saada viineistä irti herkkiä aromeita nenä tukossa ja tätä oli odotettu huolella ja hartaudella. Kaikesta huolimatta lähdin käymään paikalla kun lippu oli olemassa.

Omat suosikkini olivat odotetusti valkoisista erityisesti Rieslingit. Mukavimmat keskustelut olivatkin erään paikallisen pientuottajan kanssa, joka kutsui käymään paikanpäällä. On mahtavaa kun ihmiset tekevät työtään intohimolla ja ovat innostuneita ja ylpeitä tuotteistaan. Saksan Mosel-laakso on ollut toivematkakohteena jo pitkään, tiedä vaikka joku kerta pääsisinkin tutustumaan missä nautiskelemani viinit varttuvat.

Kurkkasin pikaisesti myös ruoka- ja ravintolapuolen messuja, jossa oli vaikka mitä kauniit kakkuja ja leivoksia tarjolla. Herkuttelin yhden jäätelöannoksen ja frozen yogurtin verran ja muutoin tyydyin ihastelemaan tunnelmaa. Annan kuvakavalkadin puhua puolestaa. Viininystäville suosittelen käyntiä paikan päällä.