2015/04/09

WEEK #14 - FIRST QUARTER

Lomat sotkivat aikataulua sen verran että meinasi unohtua kirjoitella pääsiäisen ensimmäisen viikon tilastoja.

Kuluneen viikon aikana
...käytin loppuun Clarinsin Alpine Herbs -meikinpoistoaineen
...yksi alustoppi sai uuden elämän kiillotusliinoina

Samaisen viikon myötä vuodesta on takana ensimmäinen neljännes. Kurkkasin alkuvuoden ajalta postaukset ja täytyy sanoa että aika hyvin on tasan mennyt uuden hankinta ja vanhan kierrätys tai loppuun käyttö. Positiivisin huomio oli kuitenkin se että listaa läpikäydessä ei tullut vastaan yhtään turhaa tai kovin harkitsematonta ostosta. Eli haasteen myötä on tainnut tulla  tarkempaa harkintaa peliin sen suhteen mikä on tarpeellista ja mikä ei.

Parannettavaa löytyy toki - se isoin murhe, eli käyttämättömien vaatteiden vuori odottaa edelleen kohtaloaan. Jokunen on ehtinyt kirpparille, mutta se suuri osa joka on lajiteltu kierrätykseen jo vuosi sitten kesällä. Eli keväällä sitten niiden kimppuun!


2015/04/08

PUKUKOODIN MUKAAN

Mitä tulee viralliseen toimistopukeutumiseen en ole järin suuri pukeutumiskoodien ystävä. Tuntuu että viimevuosina on menty parempaan suuntaan ja jopa konservatiivisemmilla aloilla on ihan hyväksyttävää pukeutua hieman vapaammin arjessa. Ja en nyt tällä tarkoita farkkuja toimistolla vaan astetta paria pois tätilookista!

Jos esimerkiksi lukisin pilkun tarkkaan oman firman pukukoodia oman roolini osalta niin toimistolla pitäisi naisena juosta jakkutakissa ja suorissa housuissa tai hameessa. Onneksi oman tiimin kesken voi pukeutua vaikka niihin farkkuihinkin ja asiakaspalavereissa on riittävää kun vaatteet ovat siistit ja sopivat tilanteen luonteeseen. Toisinaan riittää kauluspaita ja siistit housut, toisinaan taas on parempi panostaa jakkuun ja hameeseen.

Ennen pääsiäistä ajoittui virallisempi neuvottelutapaaminen jolloin piti hieman kiinnittää huomiota asuun. Myönnän että mietin kahteen kertaan otanko housujen kanssa liikaa vapauksia, ne ovat kuitenkin farkkujen malliset ja aika tyköistuvat. Myös käsittely on melko villi viralliseen yhteyteen mutta totesin istuvani sitten koko päivän jalat pöydän alla jos liikaa ahdistaa. Ja ihan hyvinhän tällä asulla pärjäsi.


blazer - Andiata | top - Esprit | jeans - 2nd Day 
shoes - Clarks | bag - Mulberry

Mietin tässä yhteydessä että vielä viisi vuotta sitten kyseinen asu olisi ollut liikaa toimistolle. Muoti muuttuu ja sitä kautta se vaikuttaa myös pukeutumiskoodiin. Uudet sukupolvet tulevat työelämään ja sitä kautta myös pukeutumissäännöt muuttuvat. Huomattavasti mielummin näin, ja eihän noita kiellettyjä juttuja enää montaa taida olla. Ehdotonta no-no -linjaa lienevät lähinnä farkut, rikkinäiset tai kulutetut housut sekä läpinäkyvät, liian paljastavat tai ihon myötäiset vaatteet. Viimeaikoina olen tykännyt käyttää paljon aiempaa enemmän myös hameita ja mekkoja jotka ovat sopivan peittävien sukkahousujen kanssa oikein kivaa vaihtelua. Hameiden kanssa hyvä nyrkkisääntö on se että mitä lyhyempi helma sen peittävämmät denierit. Aikoinaan kuulin että helman tulisi olla vähintään polveen saakka, ei missään tapauksessa lyhyempi, mutta itse olen kyllä käyttänyt lyhyempiä helmoja jos vastaavasti sukkahousut peittävät enemmän.

Hameiden lisäksi suosin useimmin housuja yhdistettynä siistiin yläosaan, toimistolla roikkuu aina jakku tai pari odottamattomien asiakastapaamisten varalle. Olen oppinut kantapään kautta että jakuissa kannattaa panostaa laatuun. Hyvät leikkaukset ja laadukkaat materiaalit takaavat että vaate näyttä hyvältä ja vaatii mahdollisimman vähän hoitoa. Vihoviimeinen tapaus taitaa olla se musta trikoojakku joka kerää kaiken nöyhdän ympäriltään magneetin lailla ja näyttää lennon jälkeen kuin omistajansa olisi nukkunut viime yön katuojassa jakku päällänsä. Siksi tutkinkin nykyisin materiaalilapun tarkkaan tai luotan hyväksi havaittuihin merkkeihin. Ja vaikka hinta olisikin korkeampi niin ajattomassa mallissa laadukkaalla vaatteella on edessä huomattavasti enemmän käyttövuosia kuin halvalla vaihtoehdolla.

2015/04/07

PÄÄSIÄINEN

Pääsiäinen on takana ja oli todella mukava ottaa pieni breikki töistä ja kiireestä, tekemättä mitään erityistä. Normaalia pidempään viikonloppuun kuului urheilua, ulkoilua ja saunomista, herkuttelua ja peli-iltoja sekä ulkoilua myös iltaelämän merkeissä.

Vauhtia pääsiäiseen toivat lainahauvat jotka sattuivat kaipaamaan hoitopaikkaa samaan aikaan pääsiäisen pyhien yli. Vaikka ilmat eivät suosineetkaan kaiken aikaa oli kaksi yli-innokasta energiapakkausta erinomainen syys raahata itsensä ulos ja lenkille.

Lokit olivat saapuneet lenkkipolun varrelle. Yksi intoutui oikein poseeraamaan huvittavissa asennoissa.


Sunnuntaina syötiin illlallinen pitkän kaavan mukaan alku- ja jälkiruokineen. Päätettiin ex-tempore suunnata katsomaan Hemme Beastia keskustaan ja korkattiin jälkkärin kanssa pullollinen kuplia. Ostettiin joku aika takaperin reissusta muutama pullo Laurent-Perrierin puolikuivaa shamppanjaa ja tuo on osoittautunut hieman makeampana oikein sopivaksi kaveriksi jälkiruualle. 

Kamera sai pääsiäisen ajan olla rauhassa, saldona on lähinnä hauvakuvia kännykässä. Tuli kyllä useampaan otteeseen naurettua näille kahdelle ylivilkaalle toopelle jotka näkivät toisiaan pitkästä aikaa. Aikamoisia stressinpoistopakkauksia touhuissaan!



Hei mä poseeraan!
Mun mielenkiinto lopahti jo...

2015/04/02

WEEK #13 - IN WITH THE NEW

Viime viikko oli yhtä hulinaa ja vilsekettä ja mukaan mahtui työjuttujen lisäksi niin työkiireitä, Hullut Päivät kuin Tampereen reissu ja ystävän baby showerit.

Hulliksista huolimatta viikon ostelut pystyivät oikein kohtuullisina. Tosin olin jo aiemmin todennut etten lähde erikseen hulluttelemaan ja kiertelemään koska kaapeista ei puutu mitään erityistä jota kuvittelisin tuolta löytäväni. Muutoin on riskinä että lopputulos on jotain sinne päin mutta ei riittävän lähellä.

Kuluneen viikon aikana
...heitin pois jo pidemmän aikaa avattuna olleen Espritin vartaloemulsion
...ostin uuden Helena Rubinstainin meikinpoistoaineen
...ostin kesäksi kukkapuseron (ainoa heräte-hulluttelu!)
...ostin sukkia ja uuden sateenvarjon pelastamaan sadekeliltä

Lisäksi hain postista Espritin paketin mutta palaan sen sisältöön kunhan saan päätöksen tehtyä pidänkö vai palautanko sisällön. Kirjataan hankintoihin vasta sitten! :)